Vainohistoria vaikeuttaa edelleen Israelin juutalaisten evankeliointia

Kova, pyhä maa

Jaa somessa

(Kuva juutalaisuuden pyhimmältä paikalta, Jerusalemin Itkumuurilta. Kuva: Pexels)

Nyky-Israelin alueella elivät Jeesus ja apostolit, ja sieltä evankeliumi levisi koko maailmaan. Lähtöpisteeseen tästä uskosta on jäänyt vain murusia. Miksi?

”Missään ei profeetta ole niin väheksytty kuin kotikaupungissaan, sukulaistensa parissa ja omassa kodissaan.”

Messiaanisen Shelanu TV:n tuottaja Miriam Winograd Santoro siteeraa näitä Jeesuksen sanoja, kun häneltä kysyy, miksi niin pieni osa Israelin juutalaisista hyväksyy Jeesukseen Messiaakseen.

Israel tunnetaan kristillisen uskon syntysijana, ja siellä sijaitsevat lähes kaikki evankeliumeista tutut pyhät paikat. Silti maan yli seitsemästä miljoonasta juutalaisesta vain noin 30 000 uskoo Jeesukseen Messiaanaan. Osuutena se on noin 0,4 prosenttia.

– Israelin juutalaiset eivät ole kiinnostuneita juutalaisesta Messiaasta Jeesuksesta. Sen sijaan he uskovat, että Hän on kristittyjen Vapahtaja ja ettei Hänellä ole mitään tekemistä Israelin kanssa, Winograd Santoro kiteyttää.

Missiologisesti Israelin juutalaiset täyttävät niin sanotun saavuttamattoman kansan määritelmän. Termillä kutsutaan kansanryhmiä, joiden jäsenistä korkeintaan viisi prosenttia kuuluu johonkin kristilliseen yhteisöön ja korkeintaan kaksi prosenttia on evankelisia kristittyjä.

Käytännössä kyse on kansoista, joiden keskellä olevat seurakunnat ovat liian pieniä tavoittaakseen ympäröivän yhteisön ilman ulkopuolista apua.

– Messiaanisten ja evankelisten arabiseurakuntien raporttien mukaan evankelisia juutalais- ja arabiuskovia on koko väestössä yhteensä noin 40 000–50 000. Näin siitä huolimatta, että Israelissa on enemmän lähetyssaarnaajia ja lähetysjärjestöjä kuin missään muussa Lähi-idän maassa, sanoo Avainmedian muslimityön ja Israelin mediatyön johtaja Aaron Ibrahim.

– Tämä herättää kysymyksiä: Onko evankeliumia kerrottu riittävän tehokkaasti ja ymmärrettävästi? Entä onko resurssit kohdistettu oikein?

Vanhat Israelissa syntyneet ihmiset kriittisimpiä

Lähetystyön tuloksellisuuden näkökulmasta Israel on usein rinnastettu Japaniin. Juutalaisten tapauksessa evankelioinnin kompastuskivi ei kuitenkaan ole kristillisen maailmankuvan erilaisuus.

Ra’annanassa, Tel Avivin kupeessa asuva Miriam Winograd Santoro pitää suurempana syynä juutalaisvainojen historiaa kristillisenemmistöisissä maissa.

Muistot elävät yhä syvällä. Moni juutalainen katsoo Jeesukseen uskomisen olevan ristiriidassa koko juutalaisen identiteetin kanssa, toteaa messiaaniseen ICF-seurakuntaan kuuluva Winograd Santoro.

– Historian vuoksi Israelissa vallitsee laaja yksimielisyys siitä, että on hyväksyttävää uskoa mihin tahansa paitsi Jeesukseen.

– Monet ajattelevat, että jos he uskovat Jeesukseen, he menettävät sielunsa ikuisesti. Näin siitä huolimatta, että Hän itse oli juutalainen. Me messianiset ajattelemme, että usko Jeesukseen on juutalaisinta, mitä ihminen voi tehdä.

Uskonnolliset juutalaiset ymmärtävät kärsivän Messiaan käsitteen.

Kriittisimpiä ovat Israelissa syntyneet ja kasvaneet vanhat ihmiset. Nuoret ja hiljattain maahan muuttaneet ovat usein avoimempia Jeesus-sanomalle.

Samoin uskonnolliset ortodoksi- ja ultraortodoksiset juutalaiset näyttävät olevan hieman vastaanottavaisempia kuin maallistuneet, Winograd Santoro arvioi.

– Uskonnolliset juutalaiset vastustavat Jeesusta voimakkaammin, mutta he ymmärtävät kärsivän Messiaan käsitteen. Jos he pystyvät ylittämään Jeesusta ympäröivän stigman, he samaistuvat paljon paremmin kristilliseen sanomaan.

– Kun maallistuneelle ihmiselle kertoo evankeliumin, hän sanoo, että jos se on sinulle hyväksi, niin hyvä niin. Hän itse ei useinkaan ole kiinnostunut hengellisestä maailmasta.

Evankeliumin kertomista ei tule pelätä

Aaron Ibrahimin mukaan monet Israelissa toimivat ulkomaiset kristilliset järjestöt ovat keskittyneet enemmän sosiaalisiin hankkeisiin, koska pelkäävät loukkaavansa juutalaisia.

– Useat kristilliset mediajärjestötkin keskittyvät raportoimaan Israelin poliittisesta tilanteesta, sodista ja maan tieteellisistä ja taloudellisista saavutuksista. Vain pieni osa lähetysvaroista osoitetaan evankeliointityöhön.

Ibrahim itse on muslimitaustainen Israelin arabi ja on seurannut synnyinmaansa hengellistä tilannetta siitä asti, kun tuli uskoon 1980-luvulla.

Yksi Avainmedian Israelin-työn painopisteistä on netissä toimivan Shelanu TV:n tukeminen. Israelin messiaanisten yhteisöjen omistama kanava huomioi juutalaisen kulttuurin ja esittelee Jeesuksen Vanhan testamentin profetioiden täyttymyksenä.

Lisäksi Avainmedia tukee Israelissa messiaanisia ja arabiseurakuntia niiden evankeliointityössä. Järjestö muun muassa maksaa palkan Ashdodissa toimivan messiaanisen Beit Hallel -seurakunnan kahdelle evankelistalle.

Maallistuneiden kanssa puhumme enemmän läheisestä suhteesta Jeesukseen.

Miriam Winograd Santoro korostaa sitä, että olipa kyse mediaevankelioinnista tai henkilökohtaisesta todistamisesta, evankeliumi kannattaa esittää eri tavoin eri ihmisille.

– Maallistuneen juutalaisen kanssa puhumme enemmän läheisestä ja henkilökohtaisesta suhteesta Jeesukseen sekä Hänen rakkaudestaan. Uskonnolliselle juutalaiselle näytämme, kuinka Jeesuksen tulemus ennustetaan ja julistetaan jo pyhissä kirjoituksissa.

Viimeksi mainitussa tehtävässä merkittävän tuen antaa viime syksynä julkaistu nykyhepreankielinen koko Raamatun käännös.

Panttivankien puhuttelevat tarinat

Terroristijärjestö Hamasin hyökkäys lokakuussa 2023 järkytti israelilaisia ja ravisteli myös heidän hengellisyyttään.

Hyökkäykseen liittynyt siviilien tappaminen, raiskaaminen ja panttivankien vieminen Gazaan sekä sen jälkeinen sota saivat monet juutalaiset kyselemään Jumalan olemassaolon perään ja voimistivat hengellistä etsintää.

Muutos on näkynyt mielipidemittauksissa, ja se on huomattu messiaanisissa seurakunnissa ja Shelanu TV:n saamissa yhteydenotoissa.

Oma vaikutuksensa on ollut israelilaismediassa kerrotuilla tapauksilla, joissa panttivangiksi viedyt henkilöt ovat kääntyneet hädässään Jumalan puoleen ja kokeneet Hänen vastanneen heille.

– Nämä ihmiset ovat kertoneet kuulleensa vankeudessa Jumalan äänen ja uskoneensa, että Hän pelastaa ja suojelee heitä. Nämä tarinat ovat rohkaisseet monia muita uskomaan, että ehkä Jumala todella on olemassa ja välittää edelleen kansastaan, Winograd Santoro kertoo.

Vaikka Jeesukseen uskovia on Israelissa yhä vähän, ja vastustus messiaanista juutalaisuutta kohtaan on yleistä, Winograd Santoro näkee ympärillään kasvavaa avoimuutta ja sydänten pehmenemistä Jeesusta kohtaan.

– Jeesukseen uskovien määrä kasvaa jatkuvasti. Suurin osa israelilaisista on myös kuullut meistä messiaanisista, ja monilla on jo ystävä tai naapuri, joka uskoo Jeesukseen. Herätys täällä on hidas prosessi, mutta Jumala on liikkeellä.

Saatana tietää, että jos israelilaiset alkavat tulla uskoon, se on hänen loppunsa alku.

Taistelua näkymättömissä

Miriam Winograd Santoron mukaan ulkomaiset kristityt voivat tehokkaimmin edistää evankeliumin levittämistä Israelissa tukemalla taloudellisesti messiaanisia seurakuntia ja järjestöjä sekä rukoilemalla niiden puolesta.

Myös Aaron Ibrahim kehottaa kristittyjä kantamaan Israelin juutalaisia ja arabeja rukouksin.

– Vanhan ja Uuden testamentin profetiat puhuvat tulevaisuudesta, jossa Israelin kansa hyväksyy Kristuksen Messiaakseen. Voimme nopeuttaa sen toteutumista rukoilemalla, lahjoittamalla ja osallistumalla lähetystyöhön, Ibrahim sanoo.

Winograd Santoron mukaan Saatana tietää, mitä suunnitelmia Jumalalla on juutalaisia varten.

– Se tietää, että jos israelilaiset alkavat tulla uskoon, se on hänen loppunsa alku. Siksi se tekee kaikkensa estääkseen sitä tapahtumasta.

Tue kohdetta – lahjoita