Koko Raamattu on valmis komin kielellä. Se on tarkoitus painattaa tänä vuonna.

Jumalan Sana vaikuttaa komien parissa

Jaa somessa

Uusi testamentti komiksi julkaistiin vuonna 2008, ja sen jälkeen työtä jatkettiin Vanhan testamentin parissa, josta on jo julkaistu Psalmit, Sananlaskut ja Joonan kirja. Kominkielisen Raamatun painatusta odotetaan tämän vuoden lopussa.  

Raamattu lupaa, että Jumalan suusta lähtenyt sana ei tyhjänä palaa vaan täyttää sille annetun tehtävän (Jes. 55:11). Tämän ovat komitkin kokeneet. Esimerkkejä siitä, mitä Sana saa aikaan, on kertonut raamatunkääntäjä Nadežda Gabova.

Sana vapauttaa

Vasili ja hänen vaimonsa Anna saivat Uuden testamentin, ryhtyivät lukemaan sitä ja tulivat uskoon. Sen seurauksena pariskunnan elämä muuttui niin, että heidän kotikylässään Podjelskissa alkoi herätys. Monet entiset päihteiden käyttäjät raitistuivat, perheet eheytyivät ja muutaman vuoden kuluttua kylään rakennettiin yhteisvoimin kirkko.

…tuo ilon

Koronan jälkeen jotkut kävivät harvoin seurakunnassa, ja mieleni oli raskas sisarten ja veljien tähden. Minulta katosi ilo. Murehtiessani avasin Psalmin 84 komiksi ja luin: `Kuinka kauniit ovat Sinun asuinpaikkasi, voimakas Jumalani! Sieluni ikävöi, sillä haluan kovasti olla Herran temppelissä. Sydämeni ja ruumiini iloitsevat elävän Jumalan edessä.´ Komin `kaunis´ -sana kosketti ihan sydämeen asti. Missä on kaunista, siellä on puhdasta. Suhtautumiseni sisariin ja veljiin muuttui. Aloin nähdä heidät kauniina ja puhtaina Jumalan silmien edessä, masentunut mieliala suli pois – ja ilo palasi. Manja

…paljastaa ja antaa voiman

Sairaudesta äskettäin toipunut uskonsisar pyysi minulta apua saunan lämmitykseen. En kuitenkaan luvannut, koska siihen kuluisi niin paljon aikaa. Ajattelin, että joku toinen voisi auttaa häntä. Seuraavana aamuna istuuduin rukoilemaan ja lukemaan Jumalan Sanaa ja oikein hätkähdin: tässähän Jumala puhuu minulle! Roomalaiskirjeen 15 luvun alussa sanotaan näin (komiksi): `Meidän, voimakkaiden, pitää olla hyväsydämisiä heikkoja kohtaan heidän heikkoutensa aikana, ei pidä ajatella vain itseään. Jokaisen pitää pyrkiä tekemään hyvää lähimmäiselleen, hänen vahvistamisekseen.´ Näitä sanoja lukiessani ymmärsin, että Jumala kehottaa minua lämmittämään saunan. Menin ja tein sen heti, samana päivänä. Elja

…ohjaa

Perheessämme on ollut monenlaisia vaikeuksia, työttömyyttä ja pulaa kaikesta. Mutta kun lapsiakin on neljä, ruokaa toki tarvittiin, ja siksi totuimme ottamaan kylämme kaupasta velaksi elintarvikkeita. Ajan mittaan meillä oli velkaa korvia myöten, ja tilanne alkoi ahdistaa minua. Olin tullut uskoon ja kävin sunnuntaisin Komikirkossamme. Kerran siellä puhuttiin Jumalan antamista ohjeista, joita löytyy Sananlaskujen kirjasta. Mietiskelin niitä ja aloin rukoilla, että Herra auttaisi meitä pääsemään velkataakasta. Ja Hän auttoi: saimme hyviä marja- ja sienisaaliita sekä kalaa järvestä, ja vähän kerrallaan saimme maksettua velkamme. Sen jälkeen rukoilin, että saisimme oman kodin, ja siihenkin Herra on vastannut! Tanja

…antaa toivon

Zimstanin kylässä asuva Nikolai sairastui syöpään. Hän sai hoitoja ja parani. Kuitenkin sairaus uusiutui, ja lopulta hoidot eivät enää auttaneet. Miehen mieli masentui, huoli perheestä painoi, lähtö tästä ajasta ahdisti. Ystävien ja omaisten sanat eivät rauhoittaneet, ne tuntuivat tyhjiltä. Apu löytyi Jumalan Sanasta. Psalmit ja Uusi testamentti lohduttivat, ne antoivat toivon, uskon ja rauhan sydämeen. Iraida

…parantaa

Eräänä iltana olin pyöräilemässä, ja eräässä mutkassa ohjaustanko jostain syystä irtosi, niin että rysähdin maahan kovaa tietä vasten. Pääsin vaivoin ylös ja jotenkuten raahustin kotiin asti. Yöllä jalkani alkoi kovasti särkeä ja turposi.  Käännyin Jumalan puoleen ja pyysin apua. Hän antoi minulle sanan Psalmista 34. Siinä on kirjoitettu, että Herra varjelee minun luuni, eikä yksikään niistä murru. En päästänyt mieleeni muuta ajatusta, vaan koko ajan rukoilin tähän sanaan vedoten ja uskoen. Seuraavana päivänä pääsin sairaalaan, minut kuvattiin ja sanottiin, että kaikki on hyvin, luut eivät ole vahingoittuneet. Lääkärikin hämmästyi, ettei murtumia löytynyt. Kolmantena päivänä menin jo töihin ja kykenin kävelemään kuten ennenkin. Nadia

…saa ikävöimään Jumalan tuntemista

Odotamme omakielisen Raamatun valmistumista. Uudessa testamentissa ja Psalmeissa löydämme kaiken aikaa viittauksia Vanhaan testamenttiin. Oppiaksemme paremmin tuntemaan Herran ja voidaksemme ohjata toisiakin tarvitsemme koko Raamatun ilmoituksen Jumalasta. Vasili

Raamatunkäännösinstituutti. Suomennos komista Marja Kartano

Vihdoin valmis!

Komin kieli on suomen sukukieli, joskin kirjakielenä se on parisataa vuotta vanhempi kuin suomi. Komeja on noin 350 000, ja he asuvat pääasiassa omassa nimikkotasavallassaan, jonka pääkaupunki Syktyvkar sijaitsee 1300 km Moskovasta koilliseen.

Komin tasavallassa on useita evankelisia seurakuntia ja ne ovat hyödyntäneet vuonna 2008 ilmestynyttä kominkielistä Uutta testamenttia toiminnassaan. Pari vuotta myöhemmin ilmestynyt Lastenraamattu on myös ollut oiva väline lapsiperheiden tavoittamisessa.

Nyt koko Raamattu on valmis komin kielellä. Se on tarkoitus painattaa tänä vuonna. Hanke tarvitsee paljon esirukousta, jotta kaikki sujuisi suunnitelmien mukaan.

12 suomalais-ugrilaisen kielen raamatunkäännöshankkeet ovat Helsingissä sijaitsevan Raamatunkäännösinstituutin (RKI) työtä. Avainmedia on ollut käännöstyössä mukana RKI:n perustamisesta lähtien jo lähes 40 vuotta. Kominkielinen Raamattu on toinen vuonna 2013 ilmestyneen udmurtinkielisen koko Raamatun jälkeen. Avainmedia on lupautunut osallistumaan myös valmiin Raamatun painattamiseen.

Tue kohdetta – lahjoita