”On mahtavaa kertoa vapaudesta, jonka vain Jeesus Kristus antaa”

Dalia, 28, on entinen muslimi, joka vastaa Avainmedian Al Hayatin saamiin viesteihin Betlehemissä sijaitsevassa jälkihoitotoimistossa.

Dalia* vastaa puhelimeen ja sosiaalisen median kautta tulviviin kysymyksiin, jotka tulevat enimmäkseen Lähi-idästä.
Kristinuskosta kiinnostuneet sekä jo uskoon tulleet muslimit kysyvät neuvoja ja tukea uuden elämänsä alussa. Jälkihoitotoimistossa työskentelevät työntekijät ovat juuri heitä varten. Al Hayatin jälkihoitotoimistoja on myös Espanjassa, Australiassa ja Ruotsissa.

”Avatkoon Jumala silmäsi”
– Pidän todella paljon työstäni. Olen yhteydessä etsiviin ihmisiin, kun he etsivät oikeaa Jumalaa. Voin tehdä turvassa työtä tietokoneeltani käsin. Tekniikan avulla voimme tavoittaa kenet tahansa mistä tahansa, Dalia kuvailee tehtäviään.
– Minua koskettaa keskustella erityisesti muslimityttöjen kanssa. Olinhan sellainen itsekin. Tiedän vallan hyvin islamin asettamat rajoitukset ja epäoikeudenmukaisuuden musliminaisia kohtaan. Naiset kuitenkin hyväksyvät kovan kohtelunsa, koska luulevat sillä tavalla palvelevansa jumalaa. On mahtavaa kertoa heille vapaudesta, jonka vain Jeesus Kristus antaa.
– Koen aitoa iloa, kun uudet uskovat kertovat, miten Jumala on johdattanut heitä heidän iloissaan ja kamppailuissaan.
Dalia kertoo, että jälkihoitotyökeskus saa päivittäin runsaasti yhteydenottoja. Työntekijöistä onkin pulaa. Kaikki yhteydenotot eivät ole mukavia, vaan jälkihoitotyöntekijät joutuvat myös panettelun ja uhkausten kohteeksi.
– Mieleeni on jäänyt eräs henkilö, joka jatkuvasti uhkaili ja kirosi meitä ja lähetti vastenmielisiä kuvia. Vastasimme kaikkiin hänen viesteihinsä, että ”Avatkoon Jumala silmäsi”. Aikaa kului, ja hänen viestinsä lakkasivat. Ja niin kävi, että hänen silmänsä aukenivat näkemään totuuden. Hän alkoi katsella Al Hayatin ohjelmia ja kyseenalaistaa uskomuksiaan. Hän rukoili kanssamme, ja lopulta koitti päivä, jolloin hän tunnusti Jeesuksen pelastajakseen ja Herrakseen.

Pakkomielle Allahista
Dalia kertoo elämäntarinansa.
– Synnyin muslimiperheeseen. Perheenjäseneni eivät olleet täysin radikaaleja, mutta eivät maallistuneitakaan. Muistan, miten äitini vaati meitä lapsia muistamaan ulkoa ja lausumaan Dua ja Hadith -rukouksia ja löi minua, jos en oppinut nopeasti. Rukouksia oli niin paljon. Aloin ajatella, että Allah sääteli joka ikistä elämäni yksityiskohtaa. Rakastin Allahia, mutta en saanut vastarakkautta.
– Minulla oli pakkomielle miellyttää Allahia. Käytin hijabia (huntua) jo pienestä pitäen. Olin luokallani ensimmäinen, joka alkoi käyttää hijabia. Kannustin siihen muitakin pikkutyttöjä. Opettajani oli tyytyväinen. Isosiskonikin pakotettiin käyttämään hijabia minun aloitteestani.
– Yritin yhä enemmän päästä Allahin yhteyteen, mutta tyhjyys sisälläni vain kasvoi. Mitä vanhemmaksi kasvoin, sitä enemmän kuulin Allahin vihasta naisia kohtaan. Sain kuulla, että paheet ja viettelykset ovat naisten syytä. Eikä millään uskon suorituksella ollut merkitystä, jos hiussuortuva pilkahti hijabin reunalta tai kaulaa näkyi.
– Tykkäsin paastota ja rukoilla Ramadanin aikana. Koetin kaikin voimin ansaita Allahin rakkauden, vaikka hän vaikutti vain vihaavan minua.

Arvoitukselliset
Raamatunjakeet
– Mieleeni ei koskaan juolahtanutkaan, että uskontoni olisi väärä. Isäni kuului radikaaliin muslimipuolueeseen. Hän kiihkoili ja noudatti erittäin tarkasti islamin sääntöjä. Jälkeenpäin sain kuulla, että hänen sisimmässään oli koko ajan pieni ääni, joka sanoi, että hän kulkee väärää tietä.
Aikaa kului. Dalia tunsi olonsa surkeaksi.
– Kun olin 14-vuotias, eräs perheenjäsenemme sairasti. Saimme apua lääketieteelliseltä avustusjärjestöltä, jonka asiantuntijat tulivat perheenjäsenemme avuksi. He olivat kristittyjä. Lähtiessään he halusivat antaa meille jotakin, mikä on arvokkaampaa kuin mikään maallinen apu. He kertoivat rakastavasta Jumalasta.
– Ennen kuin he poistuivat, he jättivät isälleni Raamatun lauseita. Ihme ja kumma, isäni antoi meidän muidenkin lukea niitä, luultavaksi siksi, että hän ei ymmärtänyt niitä. Mutta vaikka lauseet olivat arabiaksi, kukaan meistä ei ymmärtänyt niitä, oli kuin olisi yrittänyt ratkaista vaikeaa palapeliä.
– Näin jälkeenpäin mieleeni tulee 2. Kor. 4:4:
”…joiden mielet tämän maailman jumala on niin sokaissut, ettei heille loista valkeus, joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista, hänen, joka on Jumalan kuva.”
Kristityt vierailivat uudelleen Dalian perheen kotona. Tällä kertaa he pyysivät perheenpäätä sallimaan myös muun perheen kuunnella heitä.
– He kertoivat meille Jumalasta, joka uhrautui puolestamme kärsimällä ristinkuoleman. Kun kuulin tämän aloin nauraa: mitä kunnioitettavaa on heikossa jumalassa, jota lyötiin. Eikö hän kaikkivaltiaana voinut panna hanttiin? Minun oli erittäin vaikea nähdä Jumala nöyränä ja rakastavana.

Ratkaiseva uni
Meille oli vaikea prosessi ymmärtää, että ”Islamin lahja” onkin valhe. Ensi alkuun päätinkin, että uskon Jumalan olemassaoloon, mutta en usko mihinkään uskontoon.
– En tiennyt, miten olisin rukoillut, joten rukoilin muslimien sääntöjen ja tapojen mukaan. Rukoiltuani sanoin Jumalalle:
– Uskon olemassaoloosi, mutta en halua olla kristitty enkä muslimi. Haluan kuitenkin palvoa sinua. Osoita minulle tie, jota kulkea.
– Yöllä Jumala vastasi rukoukseeni. Olin unessa perheeni kanssa. Olimme kaikki iloisia ja onnellisia. Katsoimme kirkasta valoa kohti. En nähnyt kuka seisoi valossa, mutta ymmärsin, että se oli Jeesus.
Kun kuljin valoa päin, hijab putosi päästäni.
– Heräsin ja tajusin, että uneni oli pyytämäni merkki. Sillä hetkellä nöyrryin, rukoilin pelastusrukouksen ja pyysin Jeesusta Kristusta pelastajakseni ja Herrakseni.
– En koskaan unohda seuraavaa päivää, vaikka siitä on jo kulunut 14 vuotta. Menin kouluun ja koin koko ajan, miten Jeesus oli minussa ja kanssani. Koin sisäistä rauhaa ja lohtua tiedosta, että mikään ei voi koskaan erottaa minua Jumalan rakkaudesta.
Dalia kertoi ratkaisustaan perheelleen. Yksi kerrallaan perheenjäsenet tulivat uskoon.
– Perheeni joutui muuttamaan toiseen kaupunkiin, koska sukumme alkoi hyljeksiä meitä uskomme tähden. Kuten sadat muslimitaustaiset kristityt, olimme kristittyjä kotona, mutta muualla teeskentelimme olevamme muslimeja. Kotona luin Raamattua, mutta koulussa koraania.
Koulun jälkeen Dalia lähti opiskelemaan Raamattukouluun ja tapasi siellä kristityn miehensä.
– Joka päivä koen Jumalan hyvyyttä ja siunausta. Pääsin tekemään jälkihoitotyötä. Palvelen Herraa myös tekemällä lapsityötä ja evankelioin.

* nimi muutettu turvallisuussyistä.

Teksti Satu Rönkkö