Yleisradion ohjelmapolitiikka sai tekemään omia ohjelmia
Jaa somessa
”Täällä IBRA Radio, Helsinki. Jumalan rauhaa, hyvät kuuntelijat! Suomenkielinen lähetys Radio Afrikka Tangerin kautta alkaa.” Näillä sanoilla alkoivat Avainmedian, silloisen IBRA-Radio Lähetys ry:n, ensimmäiset ohjelmat kesällä 1955.
Suomen Yleisradio avautui vapaakristillisten yhteisöjen hartausohjelmille 1930-luvun lopulla. Vapaakristillisyyden rooli radion hengellisessä ohjelmistossa oli kuitenkin pieni, eikä Yleisradio lämmennyt yhteisöjen toistuville pyynnöille saada lisää lähetysaikaa.
Tilanteeseen turhautuneet helluntaivaikuttajat kuulivat talvella 1954–55, että Ruotsissa helluntaiseurakunnat olivat aloittamassa omien radio-ohjelmien tuottamisen. Ruotsalaisten perustaman IBRA (International Broadcasting Association) -yhdistyksen mukaisesti myös Suomeen päätettiin perustaa IBRA-Radio Lähetys ry, jonka tarkoituksena oli ”evankeliumin julistaminen radion välityksellä musiikin ja hengellisten puheitten muodossa”. Vastaava yhdistys perustettiin samoihin aikoihin myös Norjaan.
Suomen IBRAn ensimmäiset toimittajat, pastorit Kai Antturi ja Veikko Manninen, saivat ohjelmantekoon lyhyen koulutuksen Tukholmassa. Ruotsalaiset lahjoittivat myös tarvittavan kaluston. Yhdistyksen studio rakennettiin Helsingin Saalem-seurakunnan tiloihin.
Suomenkielinen lähetystoiminta alkoi heinäkuussa 1955. Ohjelmat lähetettiin lyhytaaltotaajuuksilla Pohjois-Afrikan Tangerista, mikä tarkoitti etukäteen nauhoitettujen tallenteiden pitkää postimatkaa kansainvälisessä omistuksessa olevalle radioasemalle. Lähetysajoiksi vakiintuivat keskiviikkoilta (30 minuuttia) ja perjantai-ilta (15 minuuttia).
Lyhytaaltolähetyksinä ohjelmat kuuluivat laajasti muuallakin Euroopassa, ja niitä kuunneltiin esimerkiksi Neuvostoliiton suomea ymmärtävän väestön keskuudessa.
Lähetystoiminta jatkui vuoteen 1959, jolloin Marokon hallitus kansallisti maassa toimivat radioasemat ja kieltäytyi jatkamasta kristillisten ohjelmien lähettämistä. Sen jälkeen helluntaiherätyksen radiotoiminta siirtyi lähetyskentille, missä IBRA-Radio antoi työlle toimintamallin.
Vuonna 1970 järjestö pääsi aloittamaan lyhytaaltolähetykset uudestaan, sillä kertaa Portugalista.1981 toiminta laajeni venäjän kielelle, ja myöhemmin ohjelmia alettiin tehdä myös arabiaksi.
Kun kotimaan seurakunnat alkoivat 1980-luvulla tehdä omia ohjelmia kaupallisille paikallisradioille, IBRA luopui suomenkielisistä lyhytaaltolähetyksistä.
Nykyään Avainmedia tukee kristillisiä FM-radioasemia Perussa ja Ukrainassa sekä tuottaa omaa suomenkielistä Avainradio-ohjelmaa Radio Deille. Lisäksi tuotamme ladattavia äänitiedostoja, kuten podcasteja, muun muassa suomeksi ja arabiaksi. Suomessa Avainmedian kuunnelluin äänitiedosto on Raamattu Kansalle -yhdistyksen tuottama Ääniraamattu, jota voi kuunnella Avainmedian Tuleuskoon.fi-sivustolla.