Olemme kaikki samanarvoisia

Minun sanomani teille on: Olkaa ihmisiä. Olemme kaikki samanarvoisia. Ei ole olemassa kristillistä verta, ei muslimiverta, ei juutalaista verta. On vain yhtä inhimillistä verta.”

Tätä sanomaa 103-vuotiaana kuollut Saksan-juutalainen Margot Friedländer levitti synnyinmaassaan lukemattomille nuorille. Juutalaisvainoissa hän oli menettänyt lähiomaisensa, mutta selvinnyt itse Theresienstadtin pahamaineisesta keskitysleiristä. Sodan jälkeen Friedländer pääsi muuttamaan Yhdysvaltoihin. 88-vuotiaana hän sai pakottavan henkilökohtaisen tehtävän: palata Saksaan kertomaan kaikkien ihmisten ainutlaatuisesta arvosta.

Samanarvoisuus on monien kansanryhmien kohdalla vielä kaukana todellisuudesta.

Voisi kuvitella, että samanarvoisuuden ajatus olisi syvällä ihmisten mielissä sen opetuksen jälkeen, jonka juutalaisvainot ja toinen maailmansota kauhuineen jättivät jälkeensä. Surullista kyllä, inhimillinen samanarvoisuus on monien kansanryhmien kohdalla vielä kaukana todellisuudesta.

Kerron taannoisen esimerkin eräästä Itä-Euroopan kylästä, jossa vietettiin lukuvuoden päätösjuhlaa. Tapahtumaan oli kerääntynyt salin täydeltä lapsia, vanhempia ja isovanhempia. Koulun johtava opettaja oli päättänyt antaa tunnustuspalkinnon ahkerimmille oppilaille. Oppilaan taustasta riippumatta hän halusi toimia oikeudenmukaisesti. Romaniyhteisöön kuuluva 12-vuotias Daniel oli menestynyt koulussa parhaiten ja osoittautunut erityisen lahjakkaaksi. Niinpä opettaja ilmoitti ensimmäisen palkinnon saajaksi Danielin. Poika kävi ottamassa vastaan tunnustuspalkinnon.

Osoittiko juhlaväki suosiotaan pojan menestyksestä?

Osoittiko juhlaväki suosiotaan pojan menestyksestä? Ei, vaan juhlasaliin laskeutui kiusallinen hiljaisuus. Toisen palkinnon sai valtaväestöön kuuluva oppilas. Kun hän kävi hakemassa oman palkintonsa, koko juhlaväki puhkesi raikuviin suosionosoituksiin.

Daniel palasi kotiinsa suurenmoisen palkinnon kanssa mutta samalla lyötynä. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun hän sai kokea olevansa alempiarvoinen.

Kun sorrettuun kansanryhmään kuuluva lapsi tai nuori joutuu tarpeeksi usein kokemaan olevansa vähemmän arvokas kuin muut, hän alkaa vähitellen itsekin uskoa siihen. Oman arvonsa menettäneellä ei ole mitään menetettävää, vaikka hän alkaisi kerjätä kadun kulmassa. Ihmisten ylenkatse on tuttua, eikä enää ole merkitystä sillä, mitä minusta ajatellaan.

Danielin turvana on Jumala.

Edellä mainitulla Danielilla tulevaisuuden näkymät ovat valoisammat kuin monilla muilla romaneilla. Daniel käy päivittäin kristillisessä lasten iltapäiväkerhossa. Siellä hän kuulee Jeesuksesta, joka rakastaa kaikkia ihmisiä. Tietoisuus jokaisen ihmisen ainutlaatuisesta arvosta antaa hänelle vahvan pohjan elämää varten. Danielin turvana on Jumala, joka ei erottele ihmisiä heidän syntyperänsä mukaan.

Evankeliumi riisuu meidät turhasta ylemmyyden tunteesta. Olemme kaikki yhtä langennutta ihmissukua, mutta samalla Kristuksessa sovitettuja. Jumalan armo ja rakkaus syleilevät tasavertaisesti meitä kaikkia, kuuluimmepa mihin kansaan tai heimoon tahansa. Olemme kaikki samanarvoisia.

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva lähetystyöntekijä ja pastori.