
Testamenttilahjoitus edisti evankeliointia Virossa

Jaa somessa
Alur Õunpuu johtaa kasvavaa seurakuntaperhettä.
Viron Helluntaikirkko, viralliselta nimeltään Eesti Kristliku Nelipühi Kirik (suom. Viron kristillinen helluntaikirkko) lopettelee kalenterivuotta 2024 positiivisissa tunnelmissa, kertoo yhteisön johtaja, piispa Alur Õunpuu.
Liikkeen seurakunnat järjestävät raamattukoulutusta ja Alfa-kursseja, ihmisiä tulee uskoon ja viime vuosien seurakunnanistutushankkeet Hiidenmaalla, Muhumaalla ja Raen kunnassa ovat voimaantuneet itsenäisiksi seurakunniksi.
Haasteita aiheuttaa yleinen hintojen nousu, joka kasvattaa seurakuntien toimintakuluja ja kurittaa seurakuntalaisten taloutta. Suomesta saatu merkittävä testamenttilahjoitus osuikin hyvään ajankohtaan, Õunpuu kiittelee.
Pitkäaikainen Avainmedian työn ystävä, esirukoilija ja taloudellinen tukija oli ilmaissut jälkisäädöksessään, että osa hänen varoistaan, noin 30 000 euroa, on käytettävä Avainmedian kautta Viron evankelioimiseen.
Testamentti realisoitui viime vuonna.
”Todella iso apu”
Keskustelujen jälkeen pääosa summasta päätettiin kanavoida Viron Helluntaikirkon projekteihin, ja pienempi osa Viron Pipliaseuran tukemiseen.
Viron Helluntaikirkon esittämiin kohteisiin lukeutui muun muassa evankelioivien ohjelmien tekemistä liikkeen Raadio7-radiokanavalle, lapsi- ja nuorisotyöntekijöiden kouluttamista sekä evankelioimistiimien matkakulujen korvaamista.
– Kesällä meillä oli Tallinnassa evankelioimiskampanja, ja myös sen ulkomainokset maksettiin tällä lahjoituksella. Lisäksi olemme antaneet taloudellista tukea kolmelle uudelle seurakunnallemme, Õunpuu kertoo.
– Lahjoitus on ollut todella iso apu. Olemme saaneet tehtyä kaiken sen, mitä halusimme. Summasta on vielä vähän jäljellä; loput on varattu ensi kesän evankeliointiin.
Õunpuu näkee Virossa herätyksen merkkejä. Ilmiö näkyy eniten Tallinnan seudulla,
Viron Helluntaikirkkoon kuuluu 37 seurakuntaa ja noin 2 000 kastettua jäsentä. Kun jäsenten lapset ja toimintaan osallistuvat puolisot lasketaan mukaan, yhteisön piirissä on noin 4 000 ihmistä.
Nuoret aktivoituneet
Viimeksi kuluneiden noin kymmenen vuoden aikana jäsenseurakuntien määrä on kasvanut viidellä ja kastettujen jäsenten kokonaismäärä noin viidelläsadalla.
Õunpuu näkee Virossa herätyksen merkkejä. Ilmiö näkyy eniten Tallinnan seudulla, eikä se rajoitu vain helluntailiikkeeseen.
– Etenkin nuoret ovat aktivoituneet. He järjestävät herätyskokouksia Tallinnassa, Tartossa ja muualla.
Oma hengellisesti elävöittävä roolinsa on maahan saapuneilla ukrainalaispakolaisilla ja -siirtotyöläisillä. Monet heistä ovat uskovia ja ovat löytäneet paikkansa Viron seurakunnista.
Viron Helluntaikirkko perustettiin elokuussa 1991. Kristinusko kiinnosti kommunismista vapautuneita ihmisiä, ja uskonyhteisöt kasvoivat nopeasti. Sitten herätys hiipui, ja nykyään jonkin uskonnon kokee omakseen vain noin 30 prosenttia yli 15-vuotiaista virolaisista, maan tilastokeskus selvitti pari vuotta sitten.
Tekstiä on tarkennettu 22.5.2025 lisäämällä tieto testamenttilahjoituksen kokonaissummasta ja varojen kanavoitumisesta myös Viron Pipliaseuran hankkeisiin.