Mitä sota saa aikaan ihmisen mielessä

Miten Venäjällä asuvat kristityt suhtautuvat viime vuoden tapahtumiin?

Jaa blogikirjoitus

Kun hieman yli vuosi sitten saimme kuulla laajamittaisesta Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan, sain itärajan takaa ystäviltäni viestejä.

Eräässä viestissä oli vanha videonpätkä, jossa Ukrainan presidentti tanssii pöydällä jossain vanhassa tv-ohjelmassa. Mikä lie ollut lähettäjän, jonka tunnen 25 vuoden ajalta, motiivi? Hän ihmetteli, mistä minä voin oikeasti tietää, mitä siellä tapahtuu. Vastasin soittaneeni eri puolille Ukrainaa ja kyselleeni itse. Jostain syystä asian käsittely jäi ystäväni osalta siihen.

Keväämmällä ystäväpariskunta lähetti voiton päivän onnittelut, jossa he seisoivat Mihail Kalašnikovin patsaan edessä. Tämän kyseisen herran tuote niitti parhaillaan kuolemaa Ukrainassa…

Miten Venäjällä asuvat kristityt yleensä sitten ovat suhtautuneet viime vuoden tapahtumiin?

Mirt-verkkolehdessä Andrei Kravtšuk käy läpi erilaisia suhtautumisia. Niiden kaltaista ajattelua tapaa muissakin asiayhteyksissä, sillä aina kun ihminen kohtaa asioita, jotka ovat ristiriidassa hänen omaksumiensa moraalisten normien kanssa, hän kokee sisäistä ristiriitaa. Ihmisen on vaikea elää syyllisyyden alla ja kokea, että hän on väärällä puolella. Ja silloin kytkeytyvät päälle tahtomattakin psykologiset suojamekanismit.

Yleisin niistä on kaiken kieltäminen. Silloin ei tarvitse ottaa kantaa asian moraaliseen puoleen. ”Emmehän me voi tietää mitään, meille ei ole kerrottu totuutta.” ”Itse asiassa kaikki ei ole niin yksiselitteistä.”

Mikäli faktoja ei käy kieltäminen, voidaan todeta, että ”koko maailma on pahan vallassa, kumpikin osapuoli yhtä lailla”. Silloin ei tarvitse tuomita konkreettista pahan ilmenemistä.

Voi myös vierittää syyn vallanpitäjien niskaan ja viime kädessä itse Jumalan niskaan: ”Kuninkaan sydän on Herran kädessä kuin vesiojat.” Minkäs teet?

Raamatusta löytyy myös seuraava: ”Viimeisinä aikoina kansa nousee kansaa vastaan…” Eli näin pitääkin tapahtua, se on väistämätöntä.

Joidenkin mielestä kunnia kuuluu vain Jumalalle, ja kun kerran kansa on sanonut ”Slava Ukraini!”, se on syntiä, ja nyt Jumala rankaisee.

Mukavalta tuntuu myös Raamatun ohje, että Jumalan valtakunta ei ole tästä maailmasta ja seurakunnan tulee pysytellä politiikan ulkopuolella. Voimme olla välittämättä sodasta ja keskittyä vain Jumalan valtakunnan työhön.

Yksi tapa on myös uppoutua auttamiseen: kerätä humanitaarista apua ja auttaa pakolaisia. Se on tietenkin hyvin tehty, mutta jos se on vain keino välttyä vastaamasta kipeisiin moraalisiin kysymyksiin, niin se edustaa yhtä psykologisen suojamekanismin muotoa.

Kaiken kaikkiaan näillä keinoilla vältytään sisäisiltä jännitteiltä ja epämukavuudelta. Osittainen selitys löytyy vuosikymmenien seurakunnallisesta opetuksesta – opetuslapseuttamisessa on keskitytty vain henkilökohtaiseen pyhittäytymiseen ja taisteluun omien syntien kanssa. Synnin vaikutus yhteiskuntaan, kulttuuriin, talouteen ja politiikkaan on sivuutettu ja samalla Jeesuksen sovituksen vaikutus näillä aloilla on jäänyt huomiotta.

Kun olen pohtinut näitä asioita, en missään nimessä lähde neuvomaan naapurimaamme uskovia, mitä tehdä. Ymmärrän hyvin, kun he sanovat: ”Mutta mitä me voisimme tehdä? Haluatteko, että meidän rukoushuoneemme suljettaisiin ja pastorimme laitettaisiin vankilaan? Mitä se auttaisi?”

Antakoon Jumala viisautta meille kaikille etsiä Jumalan tahtoa kaikessa!

Lisää lukemista

Avainblogi

Paviaanin hyökkäys

Kaikki potilaat kuulivat, mitä Jeesus on tehnyt heidän puolestaan.