Pandemian aika oli yllättäen hedelmällistä aikaa jälkihoitotyölle
– Suurin osa yleisöstämme on 20–30-vuotiaita, kertoo jälkihoitotyön koordinaattorimme Bob.
– Suurin osa yleisöstämme on 20–30-vuotiaita, kertoo jälkihoitotyön koordinaattorimme Bob.
Pastori Yassir Eric kertoo kastaneensa viime vuonna yli 2 000 ja toissa vuonna yli 2 500 ex-muslimia. Hämmästyttävintä on, että kaikki kastetut ovat tulleet uskoon Jeesuksen ilmestymisen kautta tai katsomalla Al Hayat -kanavan ohjelmia.
Rukouspäivässä mukana rukoilijoita ja järjestöjä kautta maailman.
Al Hayat muslimityön edelläkävijänä ja suunnannäyttäjänä.
Ennen pandemiaa turkinkielisiä uskovia arvioitiin olevan noin 10 000, nyt kristinuskosta kiinnostuneita saattaa olla jo 25 000.
– Viime aikoina on arabeja ja muslimeja tullut uskoon sosiaalisen median kautta enemmän kuin koskaan aikaisemmin, uutisoi Avainmedian arabi- ja muslimiosaston johtaja Aaron Ibrahim.