Isaac Liun henki oli vaarassa jo ennen syntymää
Isaac Liu on suomalaisillekin tutuksi tulleen kiinalaisen veli Yunin (veli Taivaallinen) poika.
Isaac Liu on suomalaisillekin tutuksi tulleen kiinalaisen veli Yunin (veli Taivaallinen) poika.
Yleistä automallia käytetään myös Raamattujen kuljettamiseen.
Avainmedialta on ilmestynyt mukaansatempaava elämäkerta “Jumalan aikataulussa – Pirkko Kauhanen ja Kiinan pyhäkoulutyön ihme”.
Kiinan viranomaiset eivät päästä Veli Yunia enää kotimaahansa Kiinaan. Se ei ole estänyt häntä tekemästä Herran työtä.
Ongelmana mm. yhteyksien puute kotimaahan ja taloudelliset huolet.
– Vanhemmat ja pyhäkoulunopettajat tarvitsevat jumalallista viisautta ja voimia näissä tilanteissa, sanoo Pirkko Kauhanen.
– Emme ole vielä palanneet 40 vuotta taaksepäin olleeseen Maon aikaan, mutta tilanne pahenee koko ajan, kertoo Avainmedian Kiinan asiantuntija Rauno Jalavisto.