Nina Åström vei Avainmedialta terveisiä Beit Halleliin
Avainmedian tukema messiaaninen seurakunta Beit Hallel sai terveisiä Suomesta muusikko Nina Åströmin välityksellä.
Avainmedian tukema messiaaninen seurakunta Beit Hallel sai terveisiä Suomesta muusikko Nina Åströmin välityksellä.
Koskaan aiemmin ei ole ollut näin paljon uskovien israelilaisten itsensä tuottamaa sisältöä saatavilla.
– Israelissa on paljon satoa, mutta sadonkorjaajia vähän. Rukoilemme, että Herra lähettäisi meille lisää Mirjamin ja Haimin kaltaisia Israelin kadonneiden lampaiden etsijöitä.
Muutto Israeliin on jatkunut pandemiankin aikana.
Läpimurtoa nähtävissä etenkin sosiaalisessa mediassa tehtävässä työssä.
– Olemme tavoittaneet kymmeniä tuhansia israelilaisia joka päivä julkaistuamme hepreankielisen sarjamme nimeltään LIES (suom. Valheet)! Ohjelmissa oiomme yleisimmät valheet, jotka liittyvät Jeesukseen ja Uuteen testamenttiin.
– Seurakuntamme toiminnot eivät ”menneet kiinni” epidemian aikana, päinvastoin, olemme tehneet työtä enemmän kuin koskaan ennen, mutta erilaisessa muodossa kuin aiemmin, kertoo Israel Pochtar.
– Kerromme Messiaasta, Jumalan rakkaudesta heitä kohtaan, Israeliin liittyvistä profetioista ja että he ovat juutalaisina maahanmuuttajina osa Israelia koskevia profetioita.
Avainmedian yhteistyökumppani One for Israel esittää rohkeasti ohjelmia, joissa haastetaan ortodoksijuutalaisia rabbeja.
“Olemme sopineet tapaamisesta, kun pandemia helpottaa.”